Like, 2013433 s.
Alkuteos: The Silver Dark Sea
Suomentaja: Jonna Joskitt-Pöyry
Arvosana: ♥♥♥
Vuosi 2013 on minulle varmasti yksi ikimuistoisimmista ja raskaimmista työvuosista ikinä. Piti siis karsia arjesta joitakin asioita ja bloggailu jäi. Vähän olen tuota toista blogiani päivitellyt muissa jutuissa, mutta tässä tällä viikolla tajusin, että kaipaan hirveästi kirjabloggailua. Siksi teenkin uuden vuoden lupauksen ja yritän tekohengittää kirjablogini jälleen henkiin.
Tänä vuonna olen lukenut edellä mainitun syyn takia surkean vähän ja kirjoitellut kirjoista vain jotain pientä Goodreadsiin. Tähän väliin on sanottava, että Annukka Salaman Piraijakuiskaaja on ehdottomasti vuoden parhaimpia lukemiani kirjoja! Tämä Fletcherin kirja jää todennäköisesti vuoden viimeiseksi kirjaksi ja sen vuoksi luettujen kirjojen määrä on surkean pieni: 28!
Susan Fletcherin kirjat ovat saaneet paljon kiitosta blogimaailmassa ja kieltämättä itsekin heittäydyin ensimmäisiltä sivuilta tarinan pauloihin. Sitten kyllästyin ja kirja taisi pölyttyä kuukauden päivät yöpöydälläni ennen kuin sain sen luettua.
Tarina lähtee siis ihan vetävästi käyntiin. Pienen Parlan saaren rantaan huuhtoutuu tummahiuksinen ja komearaaminen mies, joka muistuttaa saaren tarinoissa esiintynyttä Kalamiestä. Tarinoiden mukaan Kalamies ottaa ihmisen hahmon silloin, kun saaren asukkaat kaipaavat eniten toivoa ja tenhoa elämäänsä. Kaikki eivät kuitenkaan suhtaudu mieheen kovin ilahtuneesti ja moni pitää häntä epäilyttävänä. Tarina sijoittuu nykyaikaan, joten tämä lienee ihan perusteltua.
Fletcher kuvaa kiehtovasti saarelaisten elämäntarinoita. Ensimmäiset sata sivua elin kiinteästi heidän mukanaan ja kiinnyin erityisesti Bundyn perheeseen (en tosin voinut estää mielikuvia Pulmusten Bundyista tuon sukunimen luettuani!). Kirjan edetessä päähenkilöksi selkiytyy Maggie Bundy, joka on menettänyt aviomiehensä Tomin neljä vuotta sitten merelle. Maggielle Kalamies tuo kaikkein eniten toivoa tarinan edetessä, mutta muutkin toki saavat osansa.
Fletcherillä on mielenkiintoinen tapa kirjoittaa. Hänellä on melko lyhyitä kappaleita ja tarina hypähtelee 1. persoonan ja 3. persoonan välillä. Se on osa tarinan viehätystä ja hän käyttää tyyliä taitavasti (suomennoskin loistavasti siis onnistunut sen osalta). Valitettavasti tarina tuntui välillä liiankin juustoiselta, sillä Fletcher kuvaili asioita suorastaan puuduttavan kauniisti. En saa aikaiseksi nyt minkäänlaista tekstinäytettä esimerkiksi, mutta kirjaa lukiessa sen huomaa.
Tarina alkoi myös vähän junnata ja sen vuoksi minusta tuntuikin jonkin aikaa mielenkiintoisemmalta pelata Sims 3:sta kuin lukea loputtomiin kuvauksia saarelaisten elämästä. Sillä vaikka pidänkin kirjoissa kauniista kielestä ja pienistä yksityiskohdista, on liika aina liikaa. Nautin myös siitä, että tarina etenee sujuvasti eikä pysähdytä liian kauaksi aikaa jonnekin haaveilemaan.
En silti voi väittää, ettenkö koskaan enää tarttuisi uudestaan Fletcherin kirjoihin. Hän jätti ehdottomasti mielenkiinnon tuotantoaan kohtaan kytemään. Tummanhopeinen meri sopii kaikille, jotka haluavat lukea ajatuksia herättävän lukuromaanin ja heittäytyä hetkeksi tarinoiden taikuuden maailmaan.
Susan Fletcherin kirjat ovat saaneet paljon kiitosta blogimaailmassa ja kieltämättä itsekin heittäydyin ensimmäisiltä sivuilta tarinan pauloihin. Sitten kyllästyin ja kirja taisi pölyttyä kuukauden päivät yöpöydälläni ennen kuin sain sen luettua.
Tarina lähtee siis ihan vetävästi käyntiin. Pienen Parlan saaren rantaan huuhtoutuu tummahiuksinen ja komearaaminen mies, joka muistuttaa saaren tarinoissa esiintynyttä Kalamiestä. Tarinoiden mukaan Kalamies ottaa ihmisen hahmon silloin, kun saaren asukkaat kaipaavat eniten toivoa ja tenhoa elämäänsä. Kaikki eivät kuitenkaan suhtaudu mieheen kovin ilahtuneesti ja moni pitää häntä epäilyttävänä. Tarina sijoittuu nykyaikaan, joten tämä lienee ihan perusteltua.
Fletcher kuvaa kiehtovasti saarelaisten elämäntarinoita. Ensimmäiset sata sivua elin kiinteästi heidän mukanaan ja kiinnyin erityisesti Bundyn perheeseen (en tosin voinut estää mielikuvia Pulmusten Bundyista tuon sukunimen luettuani!). Kirjan edetessä päähenkilöksi selkiytyy Maggie Bundy, joka on menettänyt aviomiehensä Tomin neljä vuotta sitten merelle. Maggielle Kalamies tuo kaikkein eniten toivoa tarinan edetessä, mutta muutkin toki saavat osansa.
Fletcherillä on mielenkiintoinen tapa kirjoittaa. Hänellä on melko lyhyitä kappaleita ja tarina hypähtelee 1. persoonan ja 3. persoonan välillä. Se on osa tarinan viehätystä ja hän käyttää tyyliä taitavasti (suomennoskin loistavasti siis onnistunut sen osalta). Valitettavasti tarina tuntui välillä liiankin juustoiselta, sillä Fletcher kuvaili asioita suorastaan puuduttavan kauniisti. En saa aikaiseksi nyt minkäänlaista tekstinäytettä esimerkiksi, mutta kirjaa lukiessa sen huomaa.
Tarina alkoi myös vähän junnata ja sen vuoksi minusta tuntuikin jonkin aikaa mielenkiintoisemmalta pelata Sims 3:sta kuin lukea loputtomiin kuvauksia saarelaisten elämästä. Sillä vaikka pidänkin kirjoissa kauniista kielestä ja pienistä yksityiskohdista, on liika aina liikaa. Nautin myös siitä, että tarina etenee sujuvasti eikä pysähdytä liian kauaksi aikaa jonnekin haaveilemaan.
En silti voi väittää, ettenkö koskaan enää tarttuisi uudestaan Fletcherin kirjoihin. Hän jätti ehdottomasti mielenkiinnon tuotantoaan kohtaan kytemään. Tummanhopeinen meri sopii kaikille, jotka haluavat lukea ajatuksia herättävän lukuromaanin ja heittäytyä hetkeksi tarinoiden taikuuden maailmaan.
Pakko muuten sanoa, että minun oli hirveän vaikea muistaa miten tuo nimi kirjoitettiin. Oliko se tummahopeinen vai tummanhopeainen vai mikä kumma! Vaikka nimi olikin suora suomennos ja kieltämättä kirjailijan tyylin mukainen, niin minä silti olisin halunnut jotakin näpsäkämpää.
