Siltala, 2013275 s.
Arvosana: ♥♥♥♥
Jussihan minusta sitten tuli, Jussi Timo Tapio. Niin sanoi kastajaisissa körttipastori Jormalainen ja valeli vettä päähäni. Siinä oli nimi, jossa maistui multa ja timotei, siinä oli suolaisella voilla päällystetyn rukiisen leivän aromia ja siinä tuntui toukopellolta poisviskatun kivenmurikan karkeus. Nelilehtinen apila ja talikon piikkiin tarttunut paskakokkare. Maamieskoulu ja keskustapuolue. Kaikki se mitä minulta odotettiin, jo kastaisissa valmiiksi kirjoitettu ja täyttymättä jäänyt kohtalo.
Kiinnostukseni Heikkisen Pihkatappia kohtaan heräsi jo silloin, kun luin siitä ensimmäisen kerran Siltalan katalogista. Kirjan ilmestymisen aikaan elimme kirjastossamme sen verran hektistä aikaa, ettei siinä juuri ehtinyt uutuuksia katsella tai lukea. Luettuani kuitenkin Amman upean savonmuan murteella kirjoitetun blogitekstin kirjasta en voinut olla jättämättä siitä varausta. Tiesin, että tässä on kirja, joka koskettaisi minua henkilökohtaisella tasollakin, sillä olen maalaistalon tytär.
Valitsin kirjan tekstiotteeksi tuon saman, mikä on kirjan takakannessa, sillä se kertoo minusta pitkälti kaiken sen, mistä kirjassa on kyse; vanhempien sukupolvien asettamista odotuksista, tyhjenevästä maaseudusta sekä katoavasta maaseutukulttuurista. Äitini alkoi lukea kirjaa jälkeeni ja naurahdimme, kun tajusimme, että veljeni on nimetty hyvin samassa hengessä, tosin ei kepulaisten poliitikkojen vaan menneiden sukupolvien isäntien mukaan. Taitaa maalla olla aika yleistä.
Minun on vaikea sanoa tästä mitään sanoa tästä muuta kuin, että tykkäsin ihan tosi, tosi paljon. Tässä oli upeasti kirjoitettu maaseudun henki kirjan kansien sisään. Sen lisäksi että kirja on Jussin kasvukertomus se on myös sukutarina. Kirjan parhainta antia oli ehdottomasti vääräleukaisen kyläläiset, joiden juttuja sai lukea välillä hekottaen ja hihitellen (luin tätä lentokoneessa, joten kanssamatkustajat saattoivat kummastella ja äiti tarttui kirjaan jälkeeni tietääkseen mikä nyt noin nauratti). Tuttuja heittoja siellä oli ennestään mm. siitä mistä piirakoiden mallia otetaan.
Annan vain kuitenkin neljä sydäntä, koska en ollut ihan viiden tähden ekstaasissa kirjan luettuani. Suosittelen tätä kuitenkin hyvin lämpimästi kaikille, sillä se voi olla vuotesi (tai ainakin alkuvuotesi) paras kirja. Olisin halunnut luetuttaa tämän isällänikin, joka on lukenut kirjan viimeksi ehkä 70-luvulla, mutta loma loppui kesken. Kirjasta on myös varaus, joten tunnollisena kirjastotyöntekijänä palautan tämän seuraavalle. Melkein tekisi mieli hommata omaan hyllyyn.
Ainiin ja äiti tykkäsi kanssa kovasti!
