Näytetään tekstit, joissa on tunniste novellit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste novellit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. helmikuuta 2014

Matkanovelleja: Novelli palaa!


WSOY, 2013
207 s.
Arvosana: ♥♥♥

Miksi en lue enempää novelleja? Sitä sietää ihmetellä. Jos ei jaksa lukea mitään usean sadan sivun eeposta, niin novellin nyt aina jaksaa lukaista ennen nukkumaanmenoa. Minä alan ihastua niihin todella. Kohta alan varmaan itsekin kirjoittamaan niitä enemmän. Novaanhan tässä olisi aikaa vielä osallistua pari kuukautta...

Työjuttuja varten lainasin muutaman novellikokoelman ja ensimmäiseksi luettavaksi valikoitui Katja Ketun ja Aki Salmelan kokoama Matkanovelleja. Kokoelma on osa Nuoren Voiman Liiton Novelli palaa! -hanketta, jonka tarkoituksena oli saada novelleille enemmän näkyvyyttä. Matkanovelleja sisältää nimensä mukaisesti matkustamiseen liittyviä novelleja ja monet ovat varsin nimekkäidenkin kirjailijoiden kirjoittamia.

En voi sanoa ihastuneeni varauksetta kaikkiin novelleihin, mutta ehkä se ei ollut kokoelman tarkoituskaan. Tähän on koottu vähän jokaiselle jotakin. Jotkut imaisivat samantien mukaansa kuten kokoelman aloittanut Juha Hurmeen Tivoli, toiset taas tuli lähinnä silmäiltyä läpi. Mooses Mentulan Kärryä hankkimassa oli hykerryttävän hyvä ja kirjoitinkin tikkukirjaimin muistikirjaan, että tämän haluan ainakin lukea siinä yllä mainitsemassani työjutussa.

Toinen mainitsemisen arvoinen on Mikko Rimmisen Toimii kuin junan vessa. Novelli herätti minussa kiinnostuksen tutustumaan Rimmisen muuhunkin tuotantoon. Tätä ennen olen ohittanut sen ajatellen, ettei se ole minun juttuni. Rimmisen kieli on kuitenkin kiehtovaa. Kun luin tuota Rimmisen novellia, melkein kuvittelin jälleen olevani junassa matkalla Tampereelle tai jonnekin edemmäksi. Minun on pakko laittaa tähän pieni näyte hänen novellistaan, sillä tuo alla kuvailtu maisema oli minulle vuosikausia tuttu junan ikkunasta:

Juna hidasti, teiniblondit rupesivat pitämään napakoiden, välimerkinomaisten v-sanojen rytmittämää joutopuhetta, ikkunan takana vilkkui Tamperetta, lyijymäistä järvenselkää, kirjavia vaahteroita, kaikenlaisia vinoja tönöjä ja nuijitun näköisiä vanhoja tiilirakennuksia, jotka näyttivät siltä että niiden olemassaololle olivat ajat sitten ummistaneet silmänsä kaikki muut paitsi ikkunankivittäjät ja graffitimaalarit. 
Jostain syystä ehti käydä mielessä, että kaikessa siinä miedossa rämettyneisyydessä oli jotain kodikasta. Kun Helsinkiin saapuu junalla, tuntuu kuin astuisi toimistoon.

Katja Ketun novelli Kaluboi heivasi minut hetkeksi takaisin Kätilön tunnelmiin ja muistin jälleen, että minullahan on vielä lukematta se hänen Piippuhyllynsä. Maritta Lintusen Vuosikymmenten matka puolestaan painui mieleen dramaattisilla käänteillään. Juuri tuollaisia sukusalaisuustarinoita rakastan.

Kuten sanoin, minä löysin kokoelmasta itseäni miellyttävimmät novellit ja tykästyin niihin. Lisäksi tämän kautta sai mukavan maistiaisen sellaisten kirjailijoiden tyylistä, joista olen kuullut, mutta en ole mitään lukenut. Novellit ovat kuin kurkistusikkunoita, suuria tarinoita pienessä muodossa. Onneksi hyllyssä odottelevat jo vuoroaan Granta ja Nopolan tuorein novellikokoelma.

torstai 22. marraskuuta 2012

Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja

Otava, 2012
Arvosana: ♥♥♥♥♥

Luen novelleja hyvin vähän, mikä on sääli. Se iskostuma, että tiiliskivessä riittää pitkäksi aikaa pureksittavaa, on sitkeä. Muistan joskus yläasteikäisenä löytäneeni kirjaston novellihyllyn (ne ovat usein jossakin peränurkassa, koska niitä lainataan niin vähän) ja muutaman opuksen taisin sieltä lukeakin. Sitten se vain jäi. Taisi se romantiikka-hylly vetää liikaa puoleensa.

Terhi Rannelalta ilmestyi tänä vuonna paljon ajatuksia herättävä novellikokoelma Yhden promillen juttuja, joiden aiheena on nimen mukaisesti alkoholi. Näissä novelleissa ei kuitenkaan hehkuteta alkoholin tuomaa mielihyvää vaan pikemminkin kuvataan sen varjopuolia. Niissä käsitellään muun muassa pikavippikierteen seuraukset, muistinmenetykset ja netissä piilevät vaaratkin. Aiheet on mietitty hyvin enkä kokenut novelleja mitenkään alleviivaavina tai saarnaavina. Jokainenhan meistä tuntee jonkun, joka on kokenut jotakin vastaavaa. Ehkä jotkut meistä samaistuvat itse kirjan henkilöihin.

Rannelan ihanan sujuvaa ja lennokastakin kirjoitusta oli jälleen ilo lukea ja kapoisen kirjan olisi voinut hotkaista hetkessä, mutta minä päätin annostella sen pienempiin osiin. Teos on ehdottomasti ilahduttava lisä nuortenkirjallisuuteen ja toivon, että nuoret tarttuisivat siihen. Nimen luulisi ainakin herättävän kiinnostusta ja uskon sen avaavan silmiäkin. Novellit ovat myös helposti lähestyttävämpiä sellaisillekin, jotka lukevat vähän ja pitävät tiiliskiviopuksia puistattavina. 

Tänä vuonna olen ehkä saanut aavistuksen novellien hienoudesta. Ensi vuonna lupaan lukea niitä enemmänkin (jos vain maltan!).