WSOY, 2013
207 s.
Arvosana: ♥♥♥
Miksi en lue enempää novelleja? Sitä sietää ihmetellä. Jos ei jaksa lukea mitään usean sadan sivun eeposta, niin novellin nyt aina jaksaa lukaista ennen nukkumaanmenoa. Minä alan ihastua niihin todella. Kohta alan varmaan itsekin kirjoittamaan niitä enemmän. Novaanhan tässä olisi aikaa vielä osallistua pari kuukautta...
Työjuttuja varten lainasin muutaman novellikokoelman ja ensimmäiseksi luettavaksi valikoitui Katja Ketun ja Aki Salmelan kokoama Matkanovelleja. Kokoelma on osa Nuoren Voiman Liiton Novelli palaa! -hanketta, jonka tarkoituksena oli saada novelleille enemmän näkyvyyttä. Matkanovelleja sisältää nimensä mukaisesti matkustamiseen liittyviä novelleja ja monet ovat varsin nimekkäidenkin kirjailijoiden kirjoittamia.
En voi sanoa ihastuneeni varauksetta kaikkiin novelleihin, mutta ehkä se ei ollut kokoelman tarkoituskaan. Tähän on koottu vähän jokaiselle jotakin. Jotkut imaisivat samantien mukaansa kuten kokoelman aloittanut Juha Hurmeen Tivoli, toiset taas tuli lähinnä silmäiltyä läpi. Mooses Mentulan Kärryä hankkimassa oli hykerryttävän hyvä ja kirjoitinkin tikkukirjaimin muistikirjaan, että tämän haluan ainakin lukea siinä yllä mainitsemassani työjutussa.
Toinen mainitsemisen arvoinen on Mikko Rimmisen Toimii kuin junan vessa. Novelli herätti minussa kiinnostuksen tutustumaan Rimmisen muuhunkin tuotantoon. Tätä ennen olen ohittanut sen ajatellen, ettei se ole minun juttuni. Rimmisen kieli on kuitenkin kiehtovaa. Kun luin tuota Rimmisen novellia, melkein kuvittelin jälleen olevani junassa matkalla Tampereelle tai jonnekin edemmäksi. Minun on pakko laittaa tähän pieni näyte hänen novellistaan, sillä tuo alla kuvailtu maisema oli minulle vuosikausia tuttu junan ikkunasta:
Juna hidasti, teiniblondit rupesivat pitämään napakoiden, välimerkinomaisten v-sanojen rytmittämää joutopuhetta, ikkunan takana vilkkui Tamperetta, lyijymäistä järvenselkää, kirjavia vaahteroita, kaikenlaisia vinoja tönöjä ja nuijitun näköisiä vanhoja tiilirakennuksia, jotka näyttivät siltä että niiden olemassaololle olivat ajat sitten ummistaneet silmänsä kaikki muut paitsi ikkunankivittäjät ja graffitimaalarit.
Jostain syystä ehti käydä mielessä, että kaikessa siinä miedossa rämettyneisyydessä oli jotain kodikasta. Kun Helsinkiin saapuu junalla, tuntuu kuin astuisi toimistoon.
Katja Ketun novelli Kaluboi heivasi minut hetkeksi takaisin Kätilön tunnelmiin ja muistin jälleen, että minullahan on vielä lukematta se hänen Piippuhyllynsä. Maritta Lintusen Vuosikymmenten matka puolestaan painui mieleen dramaattisilla käänteillään. Juuri tuollaisia sukusalaisuustarinoita rakastan.
Kuten sanoin, minä löysin kokoelmasta itseäni miellyttävimmät novellit ja tykästyin niihin. Lisäksi tämän kautta sai mukavan maistiaisen sellaisten kirjailijoiden tyylistä, joista olen kuullut, mutta en ole mitään lukenut. Novellit ovat kuin kurkistusikkunoita, suuria tarinoita pienessä muodossa. Onneksi hyllyssä odottelevat jo vuoroaan Granta ja Nopolan tuorein novellikokoelma.
