Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan

WSOY, 2013 (pokkari)

s. 372

Alkuteos: I've Got Your Number

Suomentaja: Irmeli Ruuska

Arvosana: ♥♥♥

Räpäytän silmiäni muutaman kerran ja katson uudestaan - mutta siellä se on yhä, puoliksi piilossa parin pois heitetyn kokousohjelman ja Starbucksin kupin joukossa. Mitä puhelin roskiksessa tekee?
Vilkaisen ympärilleni nähdäkseni, katsooko kukaan - ja sitten ojennan vaivihkaa käteni roskikseen ja vedän puhelimen esiin. Sen päällä on muutama kahvitippa, mutta muuten se näyttää olevan kunnossa. Eikä puhelimessa ole muutenkaan moittimista. Nokia. Uusi.

Sophie Kinsella on kirjailija, johon minulla on aika ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta tykkään hänen toilailevista päähenkilöistään, mutta toisaalta tunnen välillä aivan hirvittävää myötähäpeää kirjan tapahtumien johdosta. 

Poppy Wyatt hukkaa kihlasormuksensa vajaa pari viikkoa ennen kuin menee naimisiiin Magnusin kanssa. Lähes samassa rytäkässä hänen kännykkänsä varastetaan. Onnekseen hän löytää hotellin roskiksesta uuden ja ottaa sen itselleen. Puhelimeen tulvii viestejä Sam -nimiselle miehelle ja kihlasormustaan metsästäessä Poppy tutustuu paremmin Samiin ja alkaa puuttua tämän elämään viestien kautta. Tosin seuraukset eivät aina ole kovin toivottavia.

Varsinkin kirjan alkupuoli meni myötähäpeä seurana, kun luin Poppyn sormus- ja kännykkätoilailuja. Meinasin jo jossakin vaiheessa luovuttaa, sillä en kestänyt sitä, että hän alkoi teippailla sormuskättään kuin siinä olisi joku vamma eikä hän sen takia voinut käyttää sormusta. Lisäksi kännykkäsäätö tuntui aluksi myös epäuskottavalta, mutta kun pääsi yli siitä, alkoi juoni huomattavasti parantua. 

Kirja rakentuu paljolti Poppyn ja Samin väliseen viestittelyyn (tässä vaiheessa varmaan selvää, että kenen kanssa Poppy lopulta päätyy yhteen), mikä on ideana varsin mainio. Kinsella on raikkaasti käyttänyt hyväkseen nykyistä kännykkäkulttuuria. Loppua kohden, kun Samin ja Poppyn välit tiivistyvät, alkoi tämäkin paatunut lukija huokailla ihastuksesta ja vähän kipristellä varpaitaan. Poppyn aluksi täydelliseltä vaikuttanut sulhanenkin alkaa myös saada juonen edetessä ikävämpiä piirteitä...

Kirjan nimen suomennos on vähän hassu, koska Sam ja Poppy eivät juuri soittele vaan pikemminkin lähettävät tekstareita tai sähköposteja. Jos ei anna sen kuitenkaan häiritä, on kirja oikein mukavaa lomalukemista ja kirjan kannessakin lukee, että se sopii myös flunssalukemiseksi. Mikä ettei!

26.1.2014
Tajusin, että tämänhän voisi laskea nojatuolimatkojen Iso-Britannian kohteeksi!